Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari

 

 

Myrskynvartijan saari (eng. The Storm Keeper's Island, Catherine Doyle, 2020, suom. Leena Ojalatva, Kumma)

sivumäärä: 347

Myrskynvartijan saari oli itselleni etukäteen täysin tuntematon teos, ja törmäsin siihen sattumalta ollessani kirjastossa töissä. Nuorten fantasiakirjoja hyllyttäessäni tulin miettineeksi, miten vähän olenkaan todellisuudessa lukenut fantasiakirjallisuutta. Tietämykseni rajoittuukin suunnilleen Hobittiin sekä Harry Potter- ja Percy Jackson -kirjoihin. Aikuisten fantasiakirjallisuutta vielä vierastan sen vaikeaselkoisen kielen ja hidastempoisuuden vuoksi. (Nämäkin ovat tietysti vain omia mielikuviani, ja nähtäväksi jää, yritänkö vielä joskus haastaa niitä...) Myrskynvartijan saari vaikutti helppolukuiselta ja myös suhteellisen lyhyeltä kirjalta, ja sille oli hyllyssä myös useampi jatko-osa. Tämä sai minut kiinnostumaan, millainen uusi maailma tähän kirjasarjaan oikein kätkeytyisi.

11-vuotiaan Fionnin isä on kuollut, mikä on myös tämän äidille kova pala. Äidin taistellessa oman jaksamisensa kanssa Fionnin isoisä ottaa Fionnin sekä tämän isosiskon Taran hoitaakseen syrjäiselle Arranmoren saarelle.  Fionnille tämä on ensimmäinen kerta saarella koskaan, kun taas Tara on ollut saarella jo kerran aiemmin, ja nyt sisko vaikuttaakin olevan ainoastaan kiinnostunut saarella asuvasta ylimieliseltä vaikuttavasta pojasta Bartley Beasleysta. Lähtökohdat eivät vaikuta Fionnille suotuisilta, mutta kun tämä oppii, että saareen kätkeytyy voimakasta taikuutta, ja että hänen isoisänsä ei olekaan aivan tavallinen tapaus, vaan saaren valitsema myrskynvartija, alkaa saarella asustaminen vaikuttaa huomattavasti kiehtovammalta. Fionnille selviää pian, että saaren alla muinainen sota on syttymässä uudelleen, ja samaan aikaan isoisän vanhetessa saari on pian valitsemassa jälleen itselleen uutta myrskynvartijaa. Tylsältä vaikuttanut kesäloma päätyykin olemaan täynnä mysteereitä, myrskyjä, aikamatkustusta ja taianomaisuutta.

Kirjan päähenkilö on Fionn Boyle, ja tarina kerrotaan kokonaan hänen kauttaan. Fionn pelkää kuollakseen hukkumista, eikä tämä osaa myöskään uida. Saaren suurten salaisuuksien paljastuessa Fionn ajatteleekin, että hän on aivan väärä henkilö minkäänlaiseen seikkailuun. Fionn tuntuu mielestäni läpi kirjan todella perinteiseltä päähenkilöltä. Vaikka Fionnille toivoo kirjassa hyvää, ja on mukava seurata tämän hahmokehitystä, jotenkin hahmo jää itselleni silti hyvin vaisuksi. Olisin ehkäpä kaivannut vavhemmin jotakin erityistä persoonallisuuden piirrettä, joka erottaisi hänet muista kirjan hahmoista ja erityisesti muista fantasiagenren päähenkilöistä. Epävarmuus itsestä sekä "yllättävä" rohkeus ja sankarillisuus suuren vaaran uhatessa tuntuvat jo valitettavan käytetyiltä piirteiltä tällä saralla.

Fionnia hieman vanhempi Tara Boyle vaikuttaa aluksi hyvin stereotyyppiseltä murrosikäiseltä. Pään on valloittanut saarella asustava poika, puhelin on elinehto ja pikkuveljen seura kiinnostaa yhtä paljon kuin kasa kiviä. Tara turhauttikin minua aluksi lähes yhtä paljon kuin Fionnia, mutta onnekseni hahmolle tarjottiin lopulta myös itsenäisyyttä ja järkeä. Taran suhteen tarinan kerronta Fionnin näkökulmasta onkin lopulta tietyllä tavalla hyvin onnistunutta. Fionnin ärsyyntymisen siskoon ymmärtää nähdessään tapahtumat hänen näkökulmastaan, ja toisaalta mahdottomuus nähdä tapahtumien kulku täysin objektiivisesti luo mahdollisuuksia sille, että jossakin vaiheessa voi lukijana yllättyä.

Fionnin ja Taran isoisästä Malachy Boylesta muistuvat vahvasti mieleen ainakin omat isovanhempani. Malachy osaa suhtautua lapsenlapsiinsa huumorilla ja lämmöllä, ja hän myös kertoo mielellään näille menneisyydestään ja jakaa elämän varrelta kerääntyneitä viisauksiaan. Eritysen mielenkiintoisia ovatkin kohtaukset, joissa Malachy esittelee Fionnille kykyjään ja Fionn oppii näiden seikkailujen kautta ymmärtämään yhä enemmän saaren kätkemistä salaisuuksista sekä omasta isästään. Kaikkein kiinnostavinta hahmossa on kuitenkin tämän ajoittain hurjasti heikentyvä muisti. Vaikka kirja usein ei herättänyt minussa niin paljon tunteita kuin se tuntui yrittävän, niin kirjan dramaattisimmilta kohtauksilta tuntuivat hetket, jolloin Malachy vaikutti kärsivän muistisairaudesta. En muista lukeneeni juurikaan tätä aihetta käsittelevää kirjallisuutta varsinkaan nuorten kirjoissa, vaikka uskon aiheen olevan todella tärkeä ja koskettavan monia. Hyvin kuvattiin myös Taran ja erityisesti Fionnin hämmennystä ja pelkoa siitä, palautuisiko muisti vielä.

Bartley Beasley vaikuttaa kirjassa perinteiseltä kiusaajahahmolta. Hän tahtoo ehdottomasti jättää Fionnin ryhmän ulkopuolelle alusta asti, ja lisäksi hänellä on loputon tarve sanoa tälle vähätteleviä kommentteja aina kun saa mahdollisuuden. Ennen Bartleyn taustoihin syventymistä tuo kiusaaminen tuntuu todella kummalliselta ja jopa pakotetulta, Bartley kun vihaa Fionnia sydämensä pohjasta jo ennen kuin on koskaan nähnytkään tätä. Luulisi myös, että jos Bartley haluaisi todella tehdä vaikutuksen Taraan, hän ei sättisi tämän perheenjäsentä tämän edessä jatkuvalla syötöllä edes siinä tapauksessa, että Taraa oma veli toisinaan ärsyttäisi. Vaikka Bartleyn vihalle annetaan lopulta syy, tuntuu myös hän toistavan jo tutuksi tullutta itsevarmaa esittävän pelkurin prototyyppiä, eikä lopulta tuo juuri mitään uutta. Nähtäväksi toki jää, tapahtuuko kehitystä jatko-osissa, sillä selvästi hahmolle annettiin potentiaalia myös kasvuun.

Fionnin ja Taran äitiä ei kirjassa juuri tavata, mutta hän tuntuu silti olevan jatkuvasti läsnä lasten ja isoisän mielessä. Äidin poissaolo sopiikin tarinaan hyvin, ja sitä osataan hyödyntää onnistuneesti. Silloinkin, kun Fionn ja Tara vaikuttavat olevan jatkuvasti riidoissa, yhdistää heitä aina huoli äidin voinnista. Lisäksi kirjassa käsitellään vanhemman masennukseen liittyviä syyllisyyden tunteita. Äidin masennus onkin Malachyn muistisairauden ohella kirjan onnistuneimpia teemoja.

Myrskynvartijan saari yhdistelee sulavasti fantasian ja todellisuuden elementtejä, mikä tekee siitä helposti lähestyttävän teoksen myös lukijoille, joille genre ei ole ennestään tuttu. Pienen saaren elämän kuvailu ja mummolakesiä muistuttava tunnelma tulevat hyvin esille, mutta itse suhtaudun aina melko nihkeästi erilaisiin populaarikulttuuriviittauksiin ja erityisesti sosiaalisen median esille tuomiseen kirjallisuudessa, ja esimerkiksi kirjassa mainittu Snapchat/snäppääminen tuottikin otsalleni pienesti tuskahikeä. Olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä kirjan kohderyhmä asiasta on.

Kirjan kieli on hyvin yksinkertaista ja helppolukuista. Koska kyseessä on nuorten kirja, en odottanutkaan kirjan tuovan kielellisesti mitään suuria yllätyksiä ja koukeroita, eikä sellaiselle ollut tarvettakaan. Nuorten kirjojen kielellinen yksinkertaisuus tuo kuitenkin omanlaisiaan haasteita sille, kuinka teoksesta saadaan tarpeeksi syvällinen ja hahmoista lukijalle läheisiä, kun kielen täytyy pysyä tarpeeksi yksinkertaisena. Mahdoton tehtävä se ei tosiaan ole, sillä on runsaasti nuorten kirjoja, joissa tässä onnistutaan, mutta Myrskynvartijan saari ei valitettavasti ole yksi niistä.

Kokonaisuudessaan teos jätti minut kylmäksi useammalta osa-alueelta, vaikka loppua kohti tunnelman tiivistyessä lukukokemus muuttuikin hieman positiivisempaan suuntaan. Kaikki hahmot jäävät harmillisen etäisiksi, mikä oli itselleni kaikista suurin lukuintoa vähentävä tekijä. Lisäksi kirjan juoni pysyy alusta loppuun monelta osin ennalta-arvattavana ja tuttuja fantasiakirjallisuuden reittejä seuraavana. Kirjan fantasialementeistä löytyy kuitenkin myös mielenkiintoisia ideoita, ja tarinan parasta antia ovatkin Malachy-vaarin valamat taikakynttilät, joiden kautta kirjaan saadaan myös aikamatkustuksen piirteitä. Lisäksi kirja onnistuu käsittelemään kauniilla tavalla läheisen muistisairautta sekä vanhemman mielenterveyden haasteita ja niiden aiheuttamia tunteita lapsen silmin. Trilogian muut osat ovat Kadonneet merenväkiset ja Myrskynvartijoiden taistelu, ja vaikka minua kiinnostaisi tietää, kehittyvätkö hahmot näiden kirjojen aikana, en usko kuitenkaan itse tarttuvani näihin.

 "-- Sinun tulee elää elämä, joka on täynnä hämmästyttäviä ihmeitä, niin että vielä silloinkin, kun muistikuvasi alkavat haalistua ja yksityiskohdat painuvat unholaan, tunnet onnellisten hetkien varjon sisälläsi ja olet autuas, sillä tiedät nauraneesi äänekkäämmin kuin kukaan, rakastaneesi syvemmin kuin kukaan ja eläneesi pelottomasti."

 Malachy Fionnille

2/5