Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys

 

Ripley - nopea yhteys (Annukka Salama, 2022,

sivumäärä: 271

Ripley - Nopea yhteys tekee heti takakannessaan selväksi, että nyt ollaan pelien maailmoissa. Muistan omasta nuoruudestani, että videopelejä pidettiin yleensä jopa jonkinlaisena vihollisena lukemiselle. En osaa sanoa, millainen aikuisten yleinen suhtautuminen nuorten pelaamiseen nykyään on, mutta elän siinä käsityksessä, että sosiaalinen media ja kännykät vievät enemmän palstatilaa nuorten lukuinnon haastajia listatessa.Videopeliharrastus sen sijaan on tullut ainakin omalla kohdallani takakansiteksteissä vastaan jo useammassa nuortenkirjassa (Nörtti-sarja, Kuinka saavutetaan zanshin). Tässä tapauksessa piristävää on toki jo se, että nyt pelimaailmaan päästään uppoutumaan naispelaajan näkökulmasta.

17-vuotias Isla (nimimerkiltään Ripley) rakastaa pelaamista, ja hän on saanut harrastukselleen paljon kannustusta tietotekniikasta innostuneen perheensä kautta. Videopeliharrastus on tuonut mukanaan myös läheiseksi muodostuneen nettiystävän Damienin, jonka kanssa Isla videopelaamisen lisäksi katselee elokuvia ja juttelee kaikesta maan ja taivaan välillä. Tunteet Damienia kohtaan ovat kuitenkin muuttuneet ristiriitaisiksi, kun toisaalta tälle on helppo puhua, mutta toisaalta kaikkea ei voi nettiystävälle kertoa, vaikka haluaisi. Ja entä jos nimimerkin takana onkin aivan toinen ihminen, millaiseksi Isla on tunteidensa vallassa hänet kuvitellut?

Sekasotku tiivistyy entisestään, kun lukioon saapuu uusia oppilaita. Isla joutuu töykeältä vaikuttavan Antonin kanssa heti erimielisyyksiin kolaroidessaan tämän auton, mutta kireän alun jälkeen Isla alkaakin tahtomattaan tuntea jonkinlaista vetoa tätä kohtaan. Uusien tunteiden muodostuessa mielessä elävät kuitenkin edelleen myös syventyneet tunteet Damienia kohtaan, eikä Isla enää tiedä, kummasta hän lopulta romanttisesti pitää.

Kirjan päähenkilö on läpi elämänsä pelien ja tietokoneiden parissa kasvanut Isla. Isla on nörttiydessään ihanan samaistuttava, ja kirja kuvaakin osuvasti hänen uppoutumistaan pelimaailmaan. Islassa piristävää on myös varsin terveellä pohjalla oleva itsetunto. Erityisesti kirjojen naispäähenkilöissä tuntuu usein toistuvan joko liiallinen epävarmuus tai erityisesti fantasiakirjallisuudessa jopa liioiteltu itsevarmuus. Islassa on kuitenkin sopivasti särmää, eikä hän anna kenen tahansa kulkea ylitseen, mutta samalla hahmo on hyvin empaattinen ja heikot hetkensä tunnistava. Kirjan kerronnassa kuuluu selkeästi Islan ääni, mikä tekee tekstistä viihdyttävää seurattavaa, ja saa myös lukijan helposti kiintymään päähenkilöön ja toivomaan tälle hyvää. Yksityiskohta, joka itseäni kovasti piristi, oli myös Islan silmälasivalikoima ja lasien valikoiminen asun ja päivän fiiliksen mukaan. Eläköön silmälasirepresentaatio!

Kirjan muita merkittäviä hahmoja ovat Islan netti- ja peliystävä Damien ja samalle luokalle tuleva Anton. Lisäksi esillä ovat Islan perheenjäsenet, lähimmät koulukaverit sekä Antonin pelikaverit, joihin myös Isla pelaamisen kautta tutustuu. Samalla tavoin kuin videopelit ovat alkaneet saaada ymmärrystä, myös nuorten nettikaveruuteen on alettu suhtautua hieman suopeammin kuin ilmiön ollessa suhteellisen tuore, jolloin nettikavereista kerrottiin lähinnä pahimpia kauhuskenaarioita. Nettiystävyyden riskit tiedostetaan kirjassa kyllä edelleen Islan ollessa tarkka siitä, mitä tietoja haluaa itsestään Damienille antaa ja pohtiessaan ihmistä nimimerkin takana, mutta kirja myös oivaltavasti kuvaa nettiystävyyden mahdollisuuksia: yhteisiä sisäpiirivitsejä, murheista avautumista sekä yhteisen pelaamisen aikana syntyneitä muistoja ja teräväksi kasvanutta yhteistyötä.

Myös Anton on hahmona varsin pidettävä, ainakin Islan oppiessa tuntemaan häntä paremmin, mitä kautta hahmo myös aukenee lukijalle enemmän. Vaikka kaksikon ensikohtaaminen on varsin kireä, toimii hahmojen välinen dynamiikka alusta asti Islan kohdillaan olevan itsetunnon ansiosta. Jos Isla olisi kovin epävarma, saisi Antonin käytöksestä kirjan alussa varsin epämiellyttävän vaikutelman, josta voisi olla vaikea päästä yli. Koska Isla osaa kuitenkin alusta asti pitää puoliaan ja tuoda esille omia näkökulmiaan, tuntuu alku hahmojen ystävyydelle kaikesta huolimatta toimivalta ja järkeenkäypältä. Parhaimmillaan kaksikko on kuitenkin uppoutuessaan yhdessä sekä lauta- että videopelien maailmaan, ja yhteiset kiinnostuksenkohteet toimivat uskottavana alustana muiden tunteiden kehittymiselle.

Myös Islan perheeseen kuuluvat isä ja pikkusisko Iris kulkevat tarinassa uskottavasti mukana. Pidän kovasti Salaman tavasta kuvata kirjoissaan hyvin erilaisia perhekokoonpanoja, ja Islan pieni, mutta tiivis perhe tuntuu niin aidolta ja lämminhenkiseltä, että sinne voisi itsekin muuttaa. Yksinhuoltajaperhettä ei kuvata ankeaksi tai ongelmaksi, mutta esille nousee myös sen herättämiä arkisia kinastelun aiheita, joiden uskon olevan monelle tuttuja.

 Kirja kuvaa pelimaailman parhaita puolia niin uskottavasti ja mukaansatempaavasti, että se synnyttää ainakin itsessäni välittömästi kaipuun pelien ääreen. Esille nostetaan kuitenkin myös harrastuksen ikävämmät puolet Islan ollessa hyvin tietoinen naispelaajiin kohdistuvista ennakkoluuloista ja epäasiallisesta kohtelusta. Nämä piirteet tulevat tarinassa vakavasti esiin, mutta pelaamisesta jää silti päälimmäisenä mielikuva antoisana ja hyvänä harrastuksena. Itsessäni kirja herättää myös pientä toivoa asenteiden muuttumisesta. Haluan ainakin itse uskoa, että pieni, hakkeroinnista innostunut Iris kasvaisi isosiskonsa perässä joskus sellaiseen peliyhteisöön, jossa nimimerkin valintaperusteisiin ei enää kuuluisi naiseuden peittäminen muiden pelaajien vihamielisen suhtautumisen vuoksi. 

Kielellisesti kirja onnistuu löytämään tasapainon etenevän kerronnan ja nuortenkirjalle sopivan kuvailun väliltä. Hahmoja, tunnelmia ja tapahtumapaikkoja onnistutaan kuvailemaan niin, että kaikesta syntyy selkeä mielikuva, mutta kerronta ei juuri pysähtele aiheuttaen riskiä pitkästymisestä, jonka vuoksi kirja sopii kärsimättömällekin lukijalle. Vaikka kerrannollisesti tarina etenee hyvää vauhtia, on juonessa kuitenkin yksi miinuspuoli: se on hyvin ennalta-arvattava. Tämä ei lopulta kuitenkaan juuri vaikuttanut omaan lukukokemukseeni, sillä kirja oli juonellisessa yllätyksettömyydessään kuin klassiset prinsessasadut: kertomuksen pääasialta ei tunnu loppuratkaisu, vaan mielenkiintoisinta on nimenomaan nähdä se, minkä mutkien kautta siihen päädytään. Siihen yhtäläisyydet Lumikkiin ja Tuhkimoon toki sitten loppuvatkin, sillä Disney-prinsessoista Isla edustaisi enemmän uudemman sukupolven sankarittaria. Ennalta-arvattavuutta lukuun ottamatta myös juoni on kuitenkin varsin toimiva, vaikka pidänkin monia muita osa-alueita kirjan suurempina voittoina, kuten peliharrastuksen esille tuomista ja kokonaisvaltaisia hahmoja.

Ripley - nopea yhteys on kokonaisuutena hyvin viihdyttävä ja yllättävillä osa-alueilla erottuva teos. Juonellisesti kirja on melko perinteisiä kaavoja seuraava nuortenromaani, jos pelimaailmakontekstia ei oteta huomioon, ja myös kirjan loppuratkaisun saattaa arvata jo ennen kuin kirja ehtii kunnolla alkaakaan. Teos jää kuitenkin mieleen ennen kaikkea onnistuneen kerronnan kautta, joka esittää päähenkilön uppoutumisen pelaamiseen niin intensiivisesti, että lukijanakin voi kokea olevansa osa pelimaailman tapahtumia. Lisäksi valloittava, nörtti ja terveellä itsetunnolla varustettu naispäähenkilö tuntuu tervetulleelta hahmotyypiltä nuortenkirjallisuuden kentälle, ja myös kirjan sivuhahmoille on onnistuttu luomaan mukavasti syvyyttä. Onnistuneiden hahmojen ohella peliteema on yksi kirjan parhaita ominaisuuksia, ja aihe on onnistuttu tuomaan kirjaan niin, että siitä voi nauttia sekä himopelaaja, että korkeintaan Aliakseen tai Miinaharavaan tarttuva lukija. Jos vertaan kirjaa Salaman uudempaan, aiemmin arvostelemaani teokseen Asioita joista en tiennyt pitäväni, sijoittuu vanhempi teos hyvinkin samalle tasolle. Asioita joista en tiennyt pitäväni on itselleni merkittävämpi aihepiiriensä puolesta, mutta voi hyvin olla, että myös Ripley - nopea yhteys päätyy vielä kirjahyllyyni piristävän päähenkilönsä ja vetoavien nörttiteemojensa vuoksi. Kirja toimii sekä äänikirjana että fyysisenä painoksena, mutta suosittelen vahvasti tarttumaan fyysiseen kirjaan, sillä siinä erilaiset chatissa tapahtuvat keskustelut pääsevät huomattavasti paremmin oikeuksiinsa. (ja niitä keskusteluja on paljon, kun videopelaamisesta puhutaan)

Yliopiston aulassa on kustantamojen myyntipöytiä, joten ostan pari sci-fi-kirjaa messutarjouksella. En jaksa jonotella VR-lasien esittelyyn, koska minulla on sellaiset kotona. Tai Nao-robottien luo, koska koodaan niitä koulussa. Ostan kokiksen ja istuskelen säkkituoleissa ihastelemassa cosplay-pukuja. Upeaimpia ovat Fortniten hahmot, Final Fantasyn sotilaat, Zelda sekä retropuku Rosalina Super Mariosta. Vitsit niissä on yksityiskohtia. Jos Damien olisi tuollaisen puvun sisällä, en voisi tunnistaa häntä. Mutta toisaalta hän ei ole sellaista tyyppiä, joka harrastaa cossausta. Tai en tiedä onko siihen olemassa tiettyä ihmisluonnetta. Ainakaan hän ei ole koskaan kertonut harrastavansa. Ainoa puku, jossa osaisin kuvitella Damienin, on Raccoon City Police Departmentin ihonmyötäinen T-paita, joka on Chris Redfieldin (pelihistorian kuumin hahmo) yllä Resident Evil vitosessa. Lalalalaa. Voisin vähän hajota.

4/5